Tehtävämme

Koulutuksen sekä yksilöiden voimaannuttamiseen tähtäävän toiminnan avulla voimme luoda pysyviä muutoksia lasten ja perheiden elämässä sekä vaikuttaa yhteiskuntarakenteisiin. Näin tuemme lapsia kasvamaan itsenäisiksi, vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Samalla kun haluamme vaikuttaa hankkeittemme kautta yhteiskuntiin myönteisellä ja kestävällä tavalla, on tehtävämme yhtä lailla suojella jokaista yksittäistä lasta.

Avustustyömme tapahtuu ruohonjuuritasolla; uskomme koulutukseen ja siihen että jokainen lapsi sosiaalisesta, etnisestä tai uskonnollisesta taustasta riippumatta on arvokas.

Toivon tähti tekee aina työtä yhdessä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kumppanimme tuntevat todelliset tarpeet ja paikallisen kulttuurin – he tietävät, kuinka voimme antaa apua siten, että siitä on todella hyötyä. Toimivan yhteistyön ansiosta saamme jatkuvasti tietoa avuntarpeista kaikissa kohdemaissamme, ja näin voimme käyttää resurssejamme parhaalla mahdollisella tavalla. Jokainen yhteistyökumppanimme raportoi meille säännöllisesti ennalta sovitun mukaisesti.

Kansainvälisen avustustyön lisäksi Toivon tähdellä on tärkeä tehtävä omassa lähiympäristössämme. Yhdistys työllistää pitkäaikaistyöttömiä sekä ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässään kovia. Tämä tapahtuu yhteistyössä Työ- ja elinkeinotoimistojen sekä sosiaalitoimen kanssa. Uskomme, että jokainen voi tuen ja rohkaisun avulla muuttaa elämänsä suunnan.

Kysymyksiä ja vastauksia Organisaatio Projektimme