Kuukausikirje Heinäkuu 2022

Hyvät ystävät, 

 

Koronapandemian helpottuessa minulla oli kesäkuussa ensi kertaa mahdollisuus vierailla perheprojektissamme Latvian Balvissa. Tässä kuukausikirjeessä haluan kertoa teille ajatuksia ja kokemuksia matkastani. En oikein tiedä mistä aloittaisin; vaikutelmia on niin monia. Monet taloista, joissa perheet asuvat, ovat surkeassa kunnossa ja on vaikea tajuta, että niin monet perheet elävät vielä ilman juoksevaa vettä  vuonna 2022 maassa, joka kuitenkin on näin lähellä meitä. Monien kerrostaloissa asuvien perheiden sisäilma on erittäin huonolaatuista ja mietinkin, miten terveellistä mahtaa olla eläminen homeen ja kosteuden keskellä. Useimmat ottavat meidät vastaan iloisina ja hymysuin, mutta joissakin perheissä kohtaamme tyhjiä katseita ja tappiomielialaa, jota on raskas katsella ja joka koskee sydämeen.  

 

Meillä oli mukanamme Ruoka-apu-keräyksen ruokapaketteja ja ruokaostokortteja, sekä hygieniatarvikkeita ja pieniä makeislaatikoita lapsille. Lasten silmät loistavat ilosta heidän avatessaan laatikot ja pienimmät alkavat heti koemaistaa makeisia. Monet tapaamamme nuoret kertovat ylpeinä päättäneensä 9. luokan tänä viikonloppuna. Juuri kun olemme ottamassa valokuvaa eräästä perheestä, perheen vanhin poika Salvis juoksee yhtäkkiä takaisin sisään. Hänellä on mukanaan ämpärillinen kukkia, jotka hän sai koulun päättäjäisistä. Hänen mielestään kukat ovat niin kauniita, että ne täytyy ottaa kuvaan mukaan. En ole useinkaan nähnyt poikaa, joka olisi näin iloinen kukista! Perheet tietävät että olemme tulossa käymään, joten moni on pukeutunut parhaimpiinsa. Vaatteet on usein saatu avustuslähetyksistämme tai lahjaksi sponsoreilta.   

 

Matka oli kuin tunteiden vuoristorata. Saimme nähdä kurjuutta, surua ja epätoivoa, mutta myös iloa, kiitollisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Sain monia konkreettisia todisteita siitä, että työllämme todella on merkitystä ja se saa aikaan muutoksia. Eräs koskettavista tapaamisista matkan aikana oli, kun Sanita-äiti kertoi silmät kyynelissä miten kiitollinen hän oli kaikesta avusta, jota hän ja hänen kolme lastaan olivat saaneet vuosien mittaan. Sanita haluaa nyt poistua projektista. Lapset ovat vanhempia, Sanitalla on työtä sahalla ja hän on sitä mieltä, että tuen pitäisi nyt mennä jollekin toiselle perheelle, joka on suuremmassa avun tarpeessa. Halutessasi katsella kuvia matkasta, löydät ne Facebook-sivultamme nimellä Toivon tähti ry. 

 

Haluan myös muistuttaa teitä Selkäreppu-keräyksestämme! Selkäreput ovat erittäin suosittuja ja ne ovat todella tarpeen. Voit osallistua keräykseen lahjoittamalla ehjän ja puhtaan selkärepun täynnä käyttämättömiä koulutarvikkeita kuten lyijykyniä, pyyhekumeja, kynäkotelo, viivotin, värikynät, liimapuikko, sakset, vihkoja, vesivärit. Kirjoita lappu ja teippaa tai nido se selkäreppuun. Lapulle kirjoitat onko selkäreppu tarkoitettu 6-12 -vuotiaalle vai 13-16 -vuotiaalle lapselle. Älä lahjoita mitään sellaista, mitä et itse käyttäisi!   Toimita selkäreppu johonkin keräyspisteeseemme 28.8. mennessä. Rahalahjoitukset maksetaan keräystilillemme FI57 4963 1040 0374 39 tai MobilePay:n kautta numeroon 60594; maksuun viestiksi Selkäreppu. Rahalahjoitukset käytetään koulutarvikkeiden ostoon ja nuorten opintostipendeihin, jotta he voivat jatkaa opintojaan. Jatko-opintoihin tarvitaan rahaa asuntolapaikkaa ja koulutarvikkeita varten; opintostipendimme on 100 €/kuukausi. Koulutus on avain muutokseen ja nuoret tarvitsevat apuamme unelmiensa toteuttamiseen.   

 

                     

Kiitos arvokkaasta avustasi! Yhdessä saamme aikaan muutoksia. 

 

Terveisin

Terese Hoxell